Yleensä taustarooliin tyytyväinen Taikina-Jaakko ottaa lajityypillisesti oikean tosipaikan tullen komentovastuun sekä johtamisen harteilleen ja lähettää valkoiset anglo-saksiset protestantit("...kaikkialla!!!..") tykinruoaksi.

Yhdysvaltain koillisosassa sanottiin aikoinaan: ”Ulkona on niin kylmä, että siellä ei liiku kuin intiaani ja suomalainen.” Vielä jokunen vuosi sitten Chicagosta Illinois´n osavaltiosta löytyi ravintola, jonka edustalla kyltti ilmoitti: ”Sisäänpääsy kielletty intiaaneita ja suomalaisilta.” 

Suomesta lähdettiin pakoon köyhyyttä, venäläistämispolitiikkaa ja vainoja. Harva otettiin avosylin vastaan: 1908 Minnesotassa käytiin oikeudenkäynti, voidaanko suomalaisryhmälle antaa ihmisoikeudet, sillä heitä pidettiin mongoleina. 

Suomalaiset saivat töitä metsistä ja kaivoksilta, mutta joutuivat ennakkoluulojen ja rakenteellisen syrjinnän uhreiksi. Alkuperäisasukkaat sen sijaan löysivät heidän kanssaan paljon yhteistä: metsän, veden, suon ja alkoholin. Myös saunakulttuuri yhdisti kansoja, kylpiväthän alkuperäisasukkaat hikimajoissa.

Shamanismikin ja luontoon ja tiettyyn ilmastoon perustuvat tavat ja uskomukset lienevät olleet suomalaisille luontaisempaa ja suomalaisen perimätiedon kanssa paremmin yhteensopivaa kuin vierasperäiset kristinusko, kirjat ja kirkot.

Ruotsin ja Suomen alueelta lähti kuitenkin väkeä Pohjois-Amerikkaan jo 1600-luvulta lähtien.

Luutnantti Mauno Klinga johti joukkoa, joka lähti ostamaan maata alkuperäisväestöltä, unami-intiaa­neilta. Unamit kuuluivat Pohjois-Amerikan koillisosien tärkeimpiin kansanryhmiin lenni-lenapeihin, jotka eurooppalaiset tunsivat paremmin delawareina. He nauttivat suurta kunnioitusta diplomaattisten taitojensa ansiosta, ja heidän kieltään käytettiin laajalti kauppakielenä.

Kulta- ja hopeaesineillä, vaskikattiloilla ja kirveillä tulokkaat ostivat itselleen runsaat sata kilometriä pitkän kaistaleen Delawarejoen länsirannalta. Tosin intiaanit eivät ymmärtäneet maanomistuksen ideaa­ ja saattoivat siksi ”myydä” samoja alueita useallekin valtiolle.

Väen lisääntyessä Delawarejoen varteen syntyi neljä siirtolaa: Finland, Lapland, Uppland ja Takamaa.

Toisin kuin keskieurooppalaiset ja ruotsalaiset, joista monet olivat tottuneet kaupunkeihin ja idylliseen maaseutuun, suomalaiset tunsivat metsissä olonsa kotoisaksi.

Samankaltaisuus loi suomalaisten ja intiaanien yhteiselolle otollisen maaperän, ja läheisestä kanssakäymisestä on myös runsaasti kertomuksia ja dokumentteja niin 1600-luvulta Uuden Ruotsin siirtokunnasta kuin myöhemmältä ajalta Suurten järvien alueelta.

"Molemmat elävät läheisessä suhteessa maahan ja metsään. Molemmissa on yliluonnollista voimaa ja sitkeyttä. Molemmat juovat viinaa kuumeisesti ja taistelevat barbaarisesti. Molemmat harjoittavat samanistista taikuutta ja rituaaleja, jotka kumpuavat syvältä kansanuskosta. Molemmat ovat salamyhkäisiä, luovat klikkejä ja pitävät vankkumattomasti kiinni omista sosiaalisista tottumuksistaan." 

Näin FINTIAANIT ilmestyivät.

Suurin osa fintiaaneista on ojibwa-heimoon kuuluvien alkuperäisasukkaiden ja Suomesta 1860–1924 Yhdysvaltoihin muuttaneiden ihmisten jälkeläisiä. 

Fintiaanien ja lombardien liittouma on se, joka selviytyy voittajana seuraavan maailmanpalon, oil peakin, talousromahduksen, resurssien loppumisen ja ilmastonmuutoksen jälkeen! Savuavista raunioista nousee luontoon ja kestävään kehitykseen uskova Nova Lombardia kuin Penix-lintu... ja ylimyskansamme saavuttaa maailmanlaajuisen yliherruuden!