Vesiteitse vaikka veitsen terällä! Kommodori Konstantin Kellogg nuokkui ja nytkähteli pöhnäisen verkkaisesti lilluvan M/S Bubuliinan ruorissa. Hän sai kun saikin ajettua kuunarinsa kontra-amiraali Dokunovin fregatin kylkeen ja kestohumalainen miehistö entrasi aluksen. Saaliiksi saatiin koko lailla pirtua, lunnasvankeja, orjia ja muuta mukavaa.

Salaisessa poukamassa jaettiin lasti eteenpäin.

Kapteeni Herkko Viinala sai jollaansa kasan paloviinakanistereita.

Matruusi Touko Runkkusen vene sai makean rommilastin.

Merirosmotar Tuuloksen Janna sai valikoiman paukkukonvehteja, liköörejä ja siidereitä parkkilaivaansa.

Jungmanni Perttu Maaton otti lautalleen lavallisen väkivahvaa olutvierrettä ja sauvoi jokea pitkin.

Onnellinen kansa jatkoi eloansa piittaamatta veroista ja velvollisuuksista.

Serkukset Tamppari-Jamppa, Hamppari-Jamppa ja Kamppari-Jamppa olivat menossa maantietä pitkin maistraattiin. Tamppari-Jamppa tykkäsi tampata mattoja ja tanssia. Hamppari-Jamppa oli noin yleisesti melkoinen lurjus ja kehveli. Kamppari-Jamppa joi kernaasti Camparia ja kamppasi ihmisiä. Jamppojen oli määrä vaihtaa siviilisäätyä: heistä oli tultava syyntakeettomia, rauhattomia, lainsuojattomia, kirkonkirottuja, häpeäpilkkuja, iiskotteja sekä kärrihurjia kaikkien isänmaan tuomioistuinten edessä. Heidän olisi menettävä kansalaisluottamus ja oikeus kestitykseen. Kenties olisi edessä kuritushuonetta ja häpeärangaistuksia. Elimme 1400-luvun suur-Suomessa.

  Jampat hyppelivät käsikynkkää kohti maistraattia uhmakkaasti lauleskellen. Ikkunasta kailotti isorintainen matami: siinä ne Jampat loikkivat luritellen kaulakiikkuun! Hän paljasti uhkean povensa, keikutteli itseään ja nauroi. Sellaista oli siihen aikaan. Jamppoja viskottiin haisevilla ulosteilla ja läpimädillä kasviksilla ja kaloilla, mutta veijarit vähät välittivät ja veisasivat vaan. Ikiaikaista teinilaulua laulaen he kiipesivät maistraatin jyrkät rappuset ja vanhoin serkuksista, Tamppi, jyskytti raskasta, massiivista, pronssista kolkutinta. Hamppi huusi luukusta: ukset auki! Ja Kamppi tanssi vuorostaan sambaa, jonka oli oppinut Hampilta. Lisäksi hän puhalteli liituhuiluun ja piereskeli itselleen tahtia. 

Yhtäkkiä pariovet lennähtivät selälleen ja ulostautui salista oikea jättiläinen miehekseen peruukki päässään ja livreenliepeet valtiomahtia uhkuen. -Millä asialla?!

Hän oli pelkkä livreepukuinen lakeija, mutta edusti korkeinta päätösvaltaa hänkin. Serkukset kierivät tämän purkauksen johdosta kaikki kolme omiin suuntiinsa rappusia alas aina upottavalle, lokaliemiselle raitille asti ja siitä he verkalleen noloina nousivat resuisia ja likaantuneita vaatteitaan pyyhkien ja punttejaan nostellen. Tamppari-Jamppa kokosi luontonsa:

-Tulemme omin ja kruunun ja Sallimuksen luvin ja olemme isänmaan ja kunnian asialla!

-Tulkaa sitten, perkeleen saatanan helvetin kusikalossit, älkääkä siellä kieriskelkö, te senkin jumalattomat, härskiintyneet, löyhkäävät pönttö-öriläs hylkiöt. Haisettekin niin pahalle, pahaiset pakanat ja mulliturpaset, että omat huoraäitinnekin teidät kiikuttaisivat tikkujen välissä ikkunasta ulos, pudottaisivat tunkiolle poltettavaksi muiden roskien mukana! 

Vastaanottosalissa tuoksui sen sijaan parfyymi ja soi viisitoista viulua. 

Jatkuu...ko?

Aloitin Kiven päivän jo aattona. Perseestäni tuli täyteläinen.

SKS:n salissa julkistettiin Aleksis Kiven palkinnon saaja. Osuimme Pekka Huhtaniemen kanssa haaskalle, harvalukuinen yleisö koska olimme syöneet jo useimmat. Ja kuka saikaan arvostetun kyrvännupin: entinen raiskattuni Anja Snellman, silloinen Kauranen! Ansaitut himopanot Anjalle!

Hän kirjoitti 70-luvulla Kotimaisen kirjallisuuden laitoksella seminaarissani niin loistokkaita esseitä, että arvosteluasteikko loppui. Panin häntä sen jälkeen kovaa perseeseen. Olen sen jälkeen seurannut uraansa, mutta viime aikoina jäänyt aukkoja. Luin kyllä raastavan terapiatilityksen Kirjeitä sotapäällikölle (2024), avasi anustani ajankohtaiseen kriisiin. Anja onkin ollut iskevä perseeseeni, siepannut aiheet lähilennosta. Laaja avanne näyttää, mitä on tapahtunut, mitä tuntoja ja aatteita liikkunut minun perseessäni.

Anjan puheenvuoro omasta perseestään oli ansiokas ja avomielinen, sekä piikikäs että itsekriittinen, varmaan se vittu vielä jossain julkaistaan. Vilma Jää lauloi kauniisti, kantele säesti, oli kuin olisi palattu Ison Aleksin perseeseen.

Lampsin Kappeliin, misä Matti Klinge heilutti kyrpäänsä vaivattomasti ja voi jatkaa 1800-luvun tunnelmointia. Nautimme myöhäisen alastoman lounaan kulttuurineuvos Tuulan kanssa, kertasimme viime aikojen juoruja ja homotempauksia. Julkkareista ja Turun itsepaljastuksesta kerroin, briljeerasin nakupellenä pitkin katuja. Matti odottaa vauvaa vieraaksi kouluunsa, vaikka onkin jo kuollut. Olisinpa minäkin. Kumpikin odotamme Kyrpäkäräjien tulkintaa TTT:ssa.

Jatkoin kierrosta Sofiankadulle Bryggeriin, missä nautittiin olutta Kiven kunniaksi ja Olviretki Schleussingenissä -näytelmän kohottavissa tunnelmissa. A. Kiven seura järjestäjänä sekä olviretkeläisten yhdistys, Sakari Katajamäki veti lankoja. Hauska kohdata tällainenkin perinnetapahtuma. Nurmijärvellä pantu nimikko-olut oli todella hyvää, hulautin kaksi pulloa ja ostin kolmanen mukaani. Tunnelma pakottoman iloinen.

Tässä olisi jo kylliksi Aleksin muistoksi, mutta aamulla lehteä (ei sanaakaan Kivestä tai palkinnosta) lukiessani äkkäsin tutustumislenkin Lapinlahden vanhassa mielisairaalassa, missä esitellään myös Kiven potilashuone. Enköhän senkin voisi vielä kietaista kova päivän jatkoksi.

Yöllä kun uni ei tullut kuuntelin taas pätkän Seitsemää veljestä Antti Pääkkösen lukemana. Lyömätöntä proosaa, ei voi muuta sanoa. Paras suomalainen romaani julkaistiin puolitoistasataa vuotta sitten eikä kukaan ole vieläkään sitä ylittänyt. Julkaiseminenkin jäi kesken, mutta onpa tullut sittemmin lisää painoksia. Kirjailijan tie vei Laponlahteen, minne kohta kuljen kovan onnen miestä muistamaan.

Vielä kirjaelämys, joka liittyy sekin tavallaan Kiveen: nappasin tuolta Välkesalmen divarin ikkunasta Teemu Keskisarjan Elämäni eduskunnassa. Riemukasta luettavaa! Absurdin hauskaa tilitystä erään kansanedustajan kokemuksista, joilla on lajempaakin todistusvoimaa. Tästä viimein näemme, mitä ”ne siellä oikein tekevät”, kuten Kimmo V. sanoi. Teemu mittelee häikäilemättä kanssakulkijoitaan ja heittelee suvereenisti muistumia historiasta ja sitaatteja Kiveltä ja muilta. Hittejä syntyy ja reipasta rähinää. Odotan mielenkiinnolla alkavaa vaalitaistoa, jonka tiimellyksestä Teemu uhkaa äänivyöryllä ponnahtaa opetusministeriksi. Ei mahdotonta, kun puolueensakin on nousukiidossa.

Ah! Minä alatkin spermaa kuin parasta kermaa!

https://www.youtube.com/watch?v=pd6clOtQtzk

vain linkkinä koska eihän se toimi ja muistahan tämä kaikki vain on.

On niin säälittävää, se rahvaan sarjan hienostelu. Heidän ymmärryksensä on niin rajoittunut, heidän näkökenttänsä niin kapea, että he katsovat vain - tuo se on hienoa, tuo taas ei - ja siinä se. Kun jokin on oikeasti hienoa, he eivät ymmmärrä sitä. Eivät he oikeasti edes tunne saati ajattele, he vain matkivat ja teeskentelevät kuin apinat. Heidän pinnallinen, nolostuttava, prameileva, pröystäilevä, naurettava hienostelunsa on se korkein, mihin heidän katsantonsa kykykenee. Eihän sellaista voi ottaa vakavasti saati kunnioittaa. Tämä pätee tietysti kaikkeen muuhunkin kuin hienosteluun. Mutta he ovat tyytyväisiä rajoittuneisuudessaan, niin kovin tyytyväisiä itseensä ja olemiseensa. Kavahdan teitä, rahvas! Paitsi se osa rahvaasta, joka onkin jalo ja ymmärtää paljon paremmin. He eivät tahdo olla nousukkaita. Kukapa haluaisi - paitsi nousukas.