Pyöräoperaatio 11 km Hämeentietä pitkin valtaamaan Lieto. Success. Kirkkoon on haudattu Tursaita ja ruokaakin on saatavilla, ei tarvitse turvautua rautaisannoksiin. Pientä vaeltelua ja tutustumista ja se pakollinen paikalliskebab ja sitten keikkapubiin mars.

Soundcheck. Melodika näkyy ensimmäisen kerran ja hykerryn. Hihi, akustinen keikka joten melodikalla vaan... Tutun näköisiä naisia, jeps. Oikeassa paikassa ollaan. Siemailen ensi olutta, iskender kebabin päälle ei olisi edes pystynyt juomaan jotain limsaa vaan olutta sen oli oltava. Paikalla pari jotain kantisukkoa ja muutama tytsy. Väkeä kyllä tulee hiljalleen lisää tasaiseen tahtiin. Jaha, keikka alkaakin vasta puolen tunnin päästä. No se on ripeämpää kuin normaalisti rokkikeikoilla että en minä sitä. Ootellaan, ootellaan, koitetaan näyttää coolilta, televisiosta tulee quantum of solace-paska. En myönnä että olisi haikeata että ainakin basistilla näkyy olevan poikis paikalla... Aika lähestyy, käyn vessassa ja tilaan toisen. Sitten asiat rupeavat tapahtumaan.

Helvetti, kun ne soittavat hyvin yhteen. Rumpalilla on joku ihmeen loota mitä se takoo ja onhan neiti platinarastisbasistillakin sentään kitara eikä pelkkä melodika... Toimii, toimii helvetin hyvin. Ei tarvitse yrittää mitään, hakea mitään asennetta itsestään, sillä tuntuu hyvältä ihan oikeasti. Automaagisesti. Kuulostaa hyvältä, näyttää hyvältä, on hyvä olla! Siinähän ne biisit menevät rautaisen hellällä otteella. Kitarasoolot toimivat, laulu toimii helvetin hyvin, ja oh my gawd rumpalilla on tamburiinikin! Mutta sitten tulevat vielä coverit... ehkä joku teistä tunnistaa tämän, ounaistelevat.

Ei helvetti. No tunnistan ekasta tahdista tai parista tai miten nämä tahtilajit nyt vittu menevätkään. Viper Arms vetää Heart of Goldin! Menen sisäisesti pähkinöiksi mutta koetan olla näyttämättä sitä. Vaikka tyhmyrit ovat jättäneet telkkarin päälle näyttämään Bondin pöllöjä tuliräjähdyksiä aiemmin, niin toiselta puolelta minua tuijottaa Jimppa Morrisonin kuva. Kaikki loksahtaa jotenkin kohdalleen tai loksahtikohan se jo aiemmin? Tätä sen pitää olla, elämää ja rock and rollia ja rosoista harmoniaa!

Mutta eipä tässä vielä kaikki, käsittääkseni tuli vielä toinen Neil Young jota tosin en tunnistanut, ja basistitar veti melodikan esiin! Sillä oli jokin nimikin, mikä vitun Verneri vai Wertheri vai Willemi? Tämä kaikki alkaa olla jo liikaa ja rupean pakahtumaan ja ratkean liitoksistani, toki vain sisäisesti koska minun pitää ajaa vielä 11 km kotiin, mutta tuntuu siltä että olen kuitenkin palannut jonkin suuren ja tärkeän äärelle, elämänhaluun ja nuoruuden lähteeseen... anteeksi tämä runollisuus mutta hieman erikoiset tunnelmat nyt tuli näinkin vähäpätöisestä juttusesta...

Sitten setti loppui ja tuli tauko. Tajusin että nyt on energiaa, nyt on pakko viedä Helkama-Oivis kotiin kun vielä jaksan kunnialla ja näin pois päin. Ja voi helvetti, että jaksoinkin. Yksi olutlitra tekee ihmeitä reisistölle ja sen palautumiselle. Aurajoki näytti leveältä ja kauniilta siellä yläjuoksussa kun ilta pimeni ja pimeni. Dynamoa ei vielä tarvinnut. Vasemmalla keskellä peltoa nökötti iso rusakko. No kuinkas muutenkaan... olutlitran ja rockandrollin suuresti vahvistamalla kantavalla äänellä huusin sille SLAVA UKRAJINA! Tämäpä vaan höristi korviaan mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen liikkeelle, vaan näytti oikein tyytyväiseltä! ELÄKÖÖN! Liedon rusakkojänikset ovat uskollisia Ukrainalle eivätkä mitään separatisteja! Tästä vasta vauhtia sainkin...

Pakastimessani ovat vielä ne 0,7l Finlandiaa ja 0,5l Koskenkorva Valhalla yrttilikööriä. Taidan olla onnellinen. Kiitos naiset. Minun pitäisi varmaan käydä keikalla useammin.