Saatana saapuu Helsinkiin

tai

Jörn Donner, Paavo Väyrynen ja Spede Kekkonen tuhoavat maamme nykyisen pääkaupungin


Keminmaan patriarkka on varustanut puolimilitantit kodinturvajoukot vaalilupauksilla ja paskaisilla kädenpuristuksilla. Hän teki taktiisen manööverin, jota harva osasi odottaa edes häneltä: keskitti voimansa suoraan myrskyn silmään.164-vuotias Jörkka-boy taas istuu Ullanlinnassa valtaistuimellaan ja on istunut siellä jo vuodesta 1855. Nyt hänestä on omasta mielestään tulossa pornomestarin lisäksi pormestari! Jostakin Nurmijärven tietämiltä lähestyy uhmakkaasti sivakoiden Spede Kekkonen, jonka tahtia ei lumen sulaminen haittaa. Hänen on estettävä entisen kisällinsä Paavon, mitä tulee Kekkos-persoonaan, ja vanhan kiistakumppaninsa Jörkan, mitä tulee Spede-persoonaan, rynnistys vallan kahvaan. "Spekkonen" jos kuka, tietää mitä tällaiset vaaralliset hullut voivat saada aikaan, jos heille annetaan tila ja aika.

Kohtalot muurautuvat umpeen suuressa limaisessa puristuksessa, kun kolme suurta kohtaavat Eduskuntalinnan puistossa. Siellä on MA Numminen pitämässä poliittista jamboreeta musiikillisin maustein. Ilma rätisee latautuneesta vääjäämättömyydestä kun Paavo jakelee väkisin mukeja viattomille kansalaisille, Jörkka makoilee divaanilla laakeriseppele päässään ja Spede Kekkonen vetää kääpiötanssia ja kiipeää palmuun. Tämäkö muka Terve Helsinki? Juontaja MA Nummisen tehtävä on helppo. Hän julistaa kaikki voittajiksi, ja Helsinkiä alkaa johtaa triumviraatti kuten Rooman mahtavaa valtakuntaa joskus muinoin. Vitsi on enteellinen: tämä myös toteutuu. Eli kuten usein politiikassa nykyään käy, vitsistä tulee totta.

Kaiken tämän taustalla on taka-ajatus. Helsinki lakkaa olemasta maamme pääkaupunki. Mutta oliko Donner tietoinen tästä perustavanlaatuisesta kuningasajatuksesta, tai ylipäätänsä mistään muusta kuin paistattelemisesta porno-pappana? Valtio sinnittelee ilman pääkaupunkia kymmenen vuotta ja sen sekasortoisen vaiheen, tuon kaoottisen periodin syövereissä Donner, Väyrynen, Kekkonen, Heikki Hietamies, Mauno Koivisto ja Mikko Alatalo kuolevat. Tuhkasta nousee kuitenkin kuin Fenix- tai Penix-lintu konsanaan: Zombie-Väyrynen, ja alkaa ensi töikseen muurata uutta Valtioneuvoston linnaa Kemijoen varteen. Sen korkeimpaan spiraaliseen torniin nousee proletariaatin diktatuurin haltijattareksi Li Andersson Turusta. Uuden pääkaupungin kunniaksi julistetaan peukaloitu nimikilpailu ja niin käy, että 6.12.2027 lähtien Suomen pääkaupunki on nimeltään Li.