Äsken tulin kotipihaan, loikkasin satulasta, koppasin Oivan olalle ja rynnistin portaita ylös kuin pistetty villisika. GRAAH! Oikein jääkärin tyylinäyte saatana. Ai jumalauta kun ottaa pattiin, kun pitää kierrellä ja kaarrella autoteitä ristiin rastiin ilman kunnon viitoitusta tai mitään jotta pääsisi edes siihen suuntaan kuin haluaa. Ei tiedä milloin se tie tulee TAAS ylittää ettei joutuisi vikasuuntaan. Liikennevalotkin vittuilevat koska joka paikkaan pitää päästä autolla. Ei perkele saa ihminen valita reittiään eikä kulkea omaa polkua, koko ajan pitää varoa ja pokkuroida muita, varsinkin siis niitä helvetin autoja! Vähän väliä tulee motari tai vähintään joku kyrpäramppi vastaan, eikä keskempänä kaupunkia todellakaan ole sen parempi. Vihan vimma yllenne! Jonkun perseessä pitää olla kiinni tai sitten joku muu on perseessäsi kiinni kunnes tulet hulluksi, laitat seiskavaihteen silmään ja menet vaikka jotain ihan hullua kiertotietä pitkin jotta saisit mennä RAUHASSA! Yleensä minä olen ihan ylihuomaavainen kaikkia kohtaan kuten muualla niin myös liikenteessä, mutta toisinaan alkaa jossain vaiheessa sieluun sattumaan. Siinä sitten naurat patentoitua pilkallista raivonaurua ja teet kaikenlaisia käsimerkkejäkin vähän jokaiselle ja et kellekään... viimeistään tässä vaiheessa eteen alkaa sattua vaikkapa leveäperseisiä mummolaumoja jotka kulkevat vierekkäin ja kaiken maailman ärsyttävästi käyttäytyvää roskaväkeä. Niin siinä sitten käy että sitä julistaa koko vastaantulevan ihmiskunnan vihamiehikseen! RAAH!!! Vaadin elintilaa! Kyllä siinä kirosanatkin raikaa summanmutikassa ja kotikaupunkikin tuomitaan helvetin seitsemänteen syvyyteen.

Lisää pyöräteitä ja autot hankeen perkele!

Tämä pikku kirjoitus tehtiin ilman alkoholia mutta vain Albrandin blogin mahti on tarpeeksi suuri kestämään sen väkevyyttä hajoamatta liitoksistaan, joten kirjoituksen paikka on täällä. Ja kirjoitettiinhan tämä kuitenkin ainakin adrenaliinin voimalla.

Autoilija, tuo ihmisen irvikuva, kohtaa pyöräilijä Albrandin oikeutetun raivon