Vuonna 2012 perustivat kaksi enakkoluulotonta uudisraivaajaa pohjan perukoilla pekonikarjan vapaaseen laiduntamiseen perustuvan organisaation, joka myöhemmin sahtituotantoon panostamalla kehittyi imperiumiksi. Tämä valtaisa talousmahti alisti itselleen lojaaleja protektoraatteja Gulassiaan ja Ruutborneen. Nämä alusmaat toivat maustetuotantoineen yhä lisää herkullisia sahtilajikkeita pohjoisen kansan nautittaviksi. Sahdista tuli elämäntapa ja kansallisfilosofia. Valuutta korvattiin sahtilitroilla, ja oppivelvollisuuden kouluaineeksi lisättiin sahtitietous.

Ihmiset joivat sahtia aamusta iltaan leppoisasti myhäillen ja toisinaan villisti tanssien. Suuresti ylistettiin sahtiparooneita, jotka olivat teoillaan elvyttäneet kansantalouden ja -terveyden. Osa tehtaista ja virastoista lakkautettiin tai vain rappeutuivat. Vanhoja tiloja käytettiin uusia sahtipanimoja varten. Näinä aikoina sahti virtasi ja aurinko lämmitti väen lihaa ja luita.

Pekonikarjaa yhä ylläpidettiin ja kansallisruoaksi nousikin pekonipuuro. Tämän kanssa tietysti kulautettiin alas maukasta rusosahtia ja lopuksi päästettiin pitkä, repäisevä pieru kohti Mekkaa. Sahtikulttuuri oli nimittäin imenyt satunnaisia vaikutteita kaikista maailman muista kulttuureista vailla ennakkoluuloja, tietysti eniten omien juuriensa lähteiltä oli sahtimaa ammentanut.

Kumpainenkin sahtiparoneista otti seitsemän vaimoa ja teki jokaisen vaimon kanssa seitsemän lasta. Näin taattiin kansakunnan jatkuva nerokkuus ja ennen kaikkea helvetinmoinen valtataistelu duaalisen alkuperäisen sahtiparooniuden potkaistua tyhjää tai miksei hyvinkin jo sitä ennen. Itse asiassa sahtiparonikaksikosta tulikin jo melko pian triumviraatti, mutta tämä kolmas nousukas nujerrettiin pian ja hänen nimensä pyyhittiin historiankirjoista.

Näin kuitenkin taantumat voitettiin ja aarnioasfaltit raivattiin. Nämä herrat sahtibaroonit olivat valtias Albrand ja keisari Flash Jormas.